tiistai 7. lokakuuta 2008

Tammikuun 2008 blogitekstit

Maanantai

Tsau bragulta. Maaottelu taukoa vietetään peleistä mutta se ei tarkoita että joukkue lepäisi laakereilla. Piip pitkällä mennään täälläkin että olisimme iskussa sit kun pitää olla iskussa. Kiva nähdä että porukka on sisäistänyt treenien tärkeyden tässä tauolla, koska kaikki on paikalla vaikka mennään miljoonaa.Kiitoksia MM-linkeistä oma koneeni niin hidas ettei wörki mutta toivottavasti muilla wörkkii. Onnea kaikille 19v Maajoukkue hopea mitallisteille ja ennen kaikkea Pättiniemelle ja Skaffarille. Great job.

Ps. Kuvassa Moskovan ratsut varmaan pui jotain.
T: Pride
lähettänyt HIFK | 19:23 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
21. tammikuuta 2008
Raportti Oulusta
No eihän siinä hötäkässä tietokonetta löytynyt! Kiirettä pukkasi, kun bussilla oltiin liikkeellä. Jokainen minuutti mitä Oulussa kupataan siirtyy kotiintuloaikaan, joten varsinkin töihin maanantaina lähtevät perinteisesti hoputtavat. Jäi kommentointi sitten tälle päivälle.

OLS oli hieman parempi, mutta teimme virheitä, joista rankaisivat. Toisaalta OLS aiheutti reilusti painetta, joten virheiden mahdollisuus kasvoi. Lyhyt raportti HIFK:n sivulla.

Mukava yllätys muutama päivä sitten odotti sähköpostissa. Oululainen jääpallohenkilö Niilo Kemppe otti yhteyttä ja tarjosi juttua jääpalloilijoiden kunnosta HIFK:n sivuille. Tokihan me asiantuntevat kirjoitukset julkaisemme. Lue Kemppen kirjoitus Koponen palstalta.

Nyt on sitten MM-kisa tauko. HIFK aloittaa huomenna ankaran harjoittelujakson kevään huipennusta varten. Pudotuspeleistä tulee varmasti huimat ja niihin valmistaudutaan jo. Askarruttaa vain, voiko MM-kisoja Moskovassa täältä koto Suomesta seurata jotenkin. Pari vuotta sittenhän venäläiset lähettivät kuvaa peleistä netissä ja ainakin silloin seurasin pelejä tietokoneelta. Venäjän kielistä selostusta oli hauska kuunnella. Molotusta, molotusta, sitten selkeä sana Mjutikainen ja taas molotusta. Välillä tuntui, että selostaja ymmärtää hehkuttamisen arvoiseksi aivan eri kohtia peleistä kuin itse. Kertokaahan, jos löydätte jonkun kätevän tavan pelejä seurata.

AV
lähettänyt HIFK | 20:44 | 2 kommenttia Linkit tähän tekstiin
20. tammikuuta 2008
Pelipäivä
Huomenta jääpalloväki.

Aamukävely kävelty, palaveri pidetty. Joukkue on terve. HIFK matkusti jo eilen Ouluun, joten bussimatkan rasitukset on nukuttu hotellissa pois.

OLS pelasi keskiviikkona Torniossa ja hävisi 6-1, eilen OLS voitti Akilleksen reilusti. Tämä on vastustajallemme siis jo kolmas peli tällä viikolla. Meillä on puolestaan ollut koko viikko aikaa hioa kaatokuvioita. Ottelu on molemmille joukkueille erittäin tärkeä, sillä voitolla HIFK ottaa kiinnityksen runkosarjan voittoon. Kolme peliä jo hävinneelle OLS:lle tappio tänään tietää runkosarjan voiton menettämistä.

Joukkueenjohtaja Marko Priitsku valitettavasti jäi Helsinkiin, joten mobiilejä yhteyksiä meillä ei ole. Jos jostain pelin jälkeen löydän yhteyden, kommentoin pikaisesti, vaikka kiire kotiinpäin alkaakin heti loppuvihellyksen jälkeen.

Tekstitv:n ääreen jännittämään kaikki mars!

AV
lähettänyt HIFK | 10:25 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
18. tammikuuta 2008
Perjantai
Terve bandyväki. Viimeiset treenit takana ennen isoa ottelua sunnuntaina oulussa olssia vastaan. Joukkueemme vireystila on mainio ja kaikki on mukana sunnuntain taistossa. Lainaan erästä valmentajaa joka aikoinaan kirjoitti tussilla seinään. Tätä ottelua ei ole pakko voittaa, mutta sen voittaminen tuntuu helvetin makeelta.

T: Pride

Ps. Jääpallo finaali pelataan siis Helsingissä. Kysynkin teiltä kumpi teidän mielestä sopisi pelipaikaksi paremmin Oulunkylä vaiko Kallio ja miksi? Mielipiteenne kiinnostaa paljon. Kiitos.
lähettänyt HIFK | 19:09 | 10 kommenttia Linkit tähän tekstiin
14. tammikuuta 2008
Maanantai
Iltaa treeneistä. Treenien päähuomio oli hieronnoissa. Väsyneimmille pelaajille oli annettu vapautus harjoituksista. Pärre on hieronnut porukan klappeja taas iskuun kun tuppaa tukit menee osalla porukkaa jumiin. Oli siinä näkemistä porukan ilmeissä kun Pärre asiantuntevasti hieroi porukkaa. Osa porukasta ei tunne Pärreä vielä niin hyvin että tietäis että huutaa ei kannata vaikka pikkaisen jumikohdista vihlasee. Pärrelle Thanks että jaksaa ja haluaa auttaa porukkaa. Koomisin juttu nähtiin huoltajamme Jani Laakso oli halukas maaliin kun valmentajat häntä pyysivät. Jani ei kauaa miettynyt kun kamat oli jo päällä ja poika luisteli tolppien väliin. Ei varmaan huonosti mennyt kuin kuului joukkueen kannustusta Janille eli kai muutaman kopinkin sai.

Ps. Nöyrä anteeksipyyntö Akillekselta ja Jani Peltolalta eilisestä kuulutuksesta. Kuulutin vahingossa väärin.

T: Pride
lähettänyt HIFK | 21:06 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
13. tammikuuta 2008
Iso stoori valmis
Markon lupaama iso stoori Akilles-pelistä on valmis. Tuomo Partasen asiantunteva raportti HIFK:n netissä.

Nyt onkin pitkä tauko kotipeleissä. Seuraava on vasta sunnuntaina 10.2. JPS:aa vastaan. Tauko johtuu Venäjällä turnattavista MM-kisoista. Ensi sunnuntaina on vielä tärkeä vierasottelu OLS:aa vastaan.

Keskiviikkona muuten on mielenkiintoinen peli Haaparannalla, kun sarjan kakkonen ja kolmonen pelaavat runkosarjan kärkisijoista. Toinen tai molemmat menettävät keskiviikkona pisteitä. Hyvä.

AV
lähettänyt HIFK | 23:10 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
1&2 Puoliajat
Pahoittelen yhteyksien katkeamista puoliajalla. Ensimmäinen jakso oli havaji bandya meiltä ainakin. Toisella jaksolla lisäsimme vauhtia sekä pidimme omanpään kiinni. Lopputulos oli hieno 11-1. Tuomo kirjoittelee isomman stoorin.

T: Pride
lähettänyt HIFK | 15:01 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
Sunnuntai
Aurinkoista päivää Bragulta. Olosuhteet muuttuivat sittenkin miellyttävään suuntaan. Sade loppui ennen alkulämpöä. Eli odotettavissa on hieno ottelu. Itse ainakin pidämme pallon jäissä koska silloin pelaamme jääpalloa.
Alkulämmittelyfutiksesta kuuluu kummia. Kapteeni Juha Laitinen otti ja täräytti maalin, vielä oikeaan päätyyn.

"Heti kun sain selkään hierontaa, niin tuntuu että jalat alkaa toimia", hehkutti Juha.

Palaillaan taas.

T:Pride+TP
lähettänyt HIFK | 11:56 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
10. tammikuuta 2008
Loistavaa bandyväki!
Nyt kauden ollessa puolessa välissä voimme todeta virallisesti tämän blogin olevan suosittu. Marraskuun puolenvälin jälkeen kävijöitä on ollut pian 15 000. Sen kertoo sivulla oleva laskurikin. Minulla ei ole aavistustakaan, onko 15 000 kävijää paljon blogeissa keskimäärin, mutta luku tuntuu niin suurelta, että julistan blogin suosituksi.

On tämä ainakin Suomen suosituin jääpalloblogi. Eikä vähiten innokkaan nettinörttimme herra joukkueenjohtaja Marko Priitskun ansiosta. Omalaatuisella tyylillä Marko on vaivoja kaihtamatta välittänyt tunnelmia maakunnista asti. Hyvä Marko!

Virallisempi tiedotuskanavamme HIFK-bandyn nettisivut ovat jääneet kävijämäärissä selvästi jälkeen. Marraskuun lopusta asti siellä on ollut 6101 kävijää. Toisaalta nyt on syytä sinnekin taas mennä, sillä Janne Koponen kommentoi helsinkiläistä jääpallon juniorityötä. Koponen toimii myös Vestan A-junioreiden valmentajana.

Bandykauden olessa kuumimmillaan ja keskustelun käydessä kiivaana jääpalloliiton vieraskirjassa, ihmettelen kommenttien vähyyttä täällä blogissa. Se on vähintään yhtä helppoa kuin vieraskirjassa ja sen voi tehdä nimettömänä, joten ajattelin etukäteen kommentteja tulevan runsaasti. Ehkä blogimme tiedotusluonteen takia keskustelua ei pääse syntymään. Ehkä aiheet ovat myös olleet liikaa tapahtumista kertomista ja kommentoimaan kirvoittavia mielipiteitä ei ole tänne kirjoitettu.

No, sitten keksitään aiheita. Tänään tammikuussa Helsingissä on kaksi lämpöastetta ja sataa märkiä rättejä. Onneksi tänään ei ole harjoituksia. Loppuviikoksi on ennustettu vesisadetta. Ruotsista tulleiden viestien mukaan jääpalloa on yllättävä miellyttävä pelata hallissa. Esimerkiksi viime kauden pelaajamme Miikka Tujula on kehunut Västeråsin hallia lämpimästi ja lämpimäksi. Miikkan otteista voi muuten lukea Tillbergan nettisivuilta.

Eipä silti, koko suuressa Ruotsin maassa on vasta kolme hallia. Toisaalta siellä on lisäksi 41 suurta tekojäärataa, tälläkin kaudella valmistuu neljä uutta. Ensimmäinen tekojää valmistui Västeråsiin vuonna 1956.

Hieman muutosta siellä on silti ilmassa. Ensi kaudeksi valmistuu kaksi uutta hallia. Sitten määrä on viisi. Hallin suunnittelu tai halliprojekti on käynnissä 14 paikkakunnalla. Vertailun vuoksi Suomessa on yksi epätoivoinen ja epätodennäköinen hallihanke sekä yksi yhtä epätoivoinen tekojäähanke Mikkelissä.

Niinpä kysymys johon toivon bandyväen ottavan kantaa täällä meillä tai vaikka liiton keskustelupalstalla on: Milloin Ruotsissa on enemmän jääpallohalleja kuin Suomessa tekojääratoja?

Kysymystä pohtiessa voi lukea hieman Ruotsin jääpalloliiton nettisivujen halliosiota, niin saa kuvan siitä millä tahtotasolla liitto siellä halliprojekteja tukee. Valikossa vasemmalla lisää aiheesta.

AV
lähettänyt HIFK | 10:51 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
9. tammikuuta 2008
Keskiviikko

Iltaa Bragulta. Treenit käynnissä ja JJ lenkin tehneenä. Tämä viikko ollaan puhuttu ja treenattu. Sunnuntaina on tarkoitus palata perinteiseen HIFK:hon joka tukkii oman pään ja iskee kun on tarvis. Joukkueemme maalivahdit olivat ennen treenejä onnensa kukkuloilla saatuaan erittäin hienot Wall;in maskit HIFK väreillä. Yksi juniori-maalivahti väänsi kyyneltä melkein kun eräs kaveri sanoi että hän saa maskinsa vasta kuukauden päästä. Loppu hyvin olihan se vaan flöittiä. Huomenna huilataan ja Perjantaina puidaan viimeiset kuviot Akilleksen päänmenoksi. Tervetuloa Sunnuntaita klo 13 Kallion bisletille. Sinapin ystäville tiedoksi että 16 purkkia vielä jäljellä sen jälkeen joutuu odottamaan ensi jouluun.


T: Pride
lähettänyt HIFK | 19:47 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
7. tammikuuta 2008
Raportti Lappeenrannasta
HIFK:n bandysirkus matkusti tällä kertaa Lappeenrantaan. Vuodenvaihteen otteluruuhkan viimeinen peli oli sekavaa palloilua, mutta tärkein eli kaksi pistettä tuli kohtalaisen helposti. Lue lyhyet kommentit HIFK-bandyn sivulta, www.hifk-bandy.fi

AV
lähettänyt HIFK | 18:15 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
6. tammikuuta 2008
2.Puoliaika
Pisteet himaan vaikeimman kautta. Ottelusta ei jäänyt paljon lapsille kerrottavaa eikä valitettavasti blogia seuraavalle yleisöllemme. Veiterä on selkeesti parantanut peliään mutta nuori ja kokematon joukkue tekee lapsus virheitä ymmärrettävästi. AV kirjoittelee illal taas enemmän. I hope.

T: Pride
lähettänyt HIFK | 15:30 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
1.Puoliaika
Tilanne 2-5. Peliä on pelattu pääsääntöisesti Veiterän päädyssä. Kulmat 2- 14 teimme 2 kulma maalia. Tasoero on selkee, mutta asenne jossain muualla kuin pelissä. Veiterän Venäläis vahvistus Oparin on erinomainen pelaaja. Jotenkin on vaikeeta noudattaa sovittuja suunnitelmia. Asenteen varmasti löydämme toiselle jaksolle. Valmentaja Partanen varmaan saa jo katseellaan joukkueen heräilee.
Dynamon pelaajatkin oli katsomassa 15min mutta totesi ottelusta jotain ja poistui. Katsojia on 123. tilastomies sai laskettua.

T: Pride
lähettänyt HIFK | 13:40 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
Pelipaikalla Lappeenrannassa
Palaveri meneillään. Asenne on päivän sana. Veiterä on astetta kahta kehittyneepi joukkue kuin sarja-avauksessa, jossa nuijimme he maanrakoon. Alusta lähtien pitää olla hereillä ja valmiina. Olosuhteet on etelän miehille haasteelliset, pakkasta -15 ja kirkas auringonpaiste. Maalivahdeille annetaan lipsahdukset anteeksi, koska aurinkoa vasten pelaava ei näe mitään.

T.Pride
lähettänyt HIFK | 10:56 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
5. tammikuuta 2008
Koposen raportti valmis
Iltaa bandyväki.

Koposen raportti tarjolla luettavaksenne HIFK-bandyn netissä! www.hifk-bandy.fi

AV
lähettänyt HIFK | 21:01 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
2.Puoliaika
Lopputulos 4-4 ja piste tuli. Katastrofi oli lähellä vaikka WP hyvä joukkue onkin niin kotikentällä ei saa hävitä. Osaltamme syöttöharjat jatkuivat läpi ottelun, sekä WP sumputti kurinalaisesti. Maalimme teimme toisella jaksolla kulmista sekä jatkotilanteista. Paajanen 2 sekä brankkari Söderstörm unelmalyönnillä ilmasta tasoituksen viimeisellä minuutilla. Legendaarinen Koposen Janne kertoo pelistä enemmän nettisivuillamme.

T. pride
lähettänyt HIFK | 17:01 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
1.Puoliaika
Tasaista on. Ensimmäinen puoliaika ei tarjonnut juuri mitään, no kaksi maalia kumminkin jotka molemmat oli mahtavia yksilösuorituksia. Vastustajilta Harri Kauhanen esitti todella hienon lyönnin reilusta 20 metristä yläkulmaan, kun taas Mutikainen esitti puolenkentän soolon ja pallo pömpeliin. Eikä toi ilmakaan nyt niin hyvä ollut kun alkuun annettiin odottaa. Kauhee blosis, ja pikkuinen pakkanen niin siinä on viimaa kerrakseen. Toisella jaksolla ainakin meidän on tarkoitus kohdistaa syötöt omien pelaajien lapaan eikä suinkaan vastustajan lapaan kuten toistuvasti kävi ensimmäisellä jaksolla.

T: Pride
lähettänyt HIFK | 15:50 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
Lördag
Mukavaa päivää. Keli on nyt unelma. Pakkasta -5 ja täysi auringonpaiste. Joukkueemme saa remmiin sairastuvalla olleet Niittylän sekä Paajasen.. Joukkue on parhaillaan skodimassa fudista Aleksis Kiven koulun pihalla jossa jo ovat vuosia potkineet.
Odotettavissa on hyvä ja tasainen bandypeli.

T: Pride
lähettänyt HIFK | 13:40 | 1 kommenttia Linkit tähän tekstiin
4. tammikuuta 2008
Perjantai
Iltaa Bandyväki. Otteluun valmistavat treenit ovat nyt takana ja hyvällä sykkeellä meni jengi lähes koko 90 minuuttisen. Kivaa oli myös seurata kuinka Kallion kentällä vilisi tulevaisuuden Bandy-pelaajia isompia sekä paaaaljon pienempiä. Pojat harjoittelivat elämänsä ensimmäiset kulmalyöntitreenit ja heti meni lähestulkoon jakeluun, hyvä pojat. Huomenna meillä aikuisilla onkin taas tosikoitos kun vastaan asettuu WP-35 joka parantaa peliään kuin joukkueenjohtaja jouksuaan. Kauden alussa kohtasimme WP:n vieraissa ja voitimme tuolloin ottelun 3-1.
Ikävämpi uutinen onkin sitten se keskiviikon 9.1. peli joka meistä johtumattomista syistä on peruttu.
Vastustaja olisi ollut Moskovan Dynamo.
Huomiseen. T: Pride
lähettänyt HIFK | 20:31 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
2. tammikuuta 2008
Keskiviikko
Hyvää vuodenalkua. Taas joukkue on harjoittelemassa viimaisella Bragulla. Kaikki paikalla paitsi yksi snoukkaaja. Lauantaina onkin taas tosipeli vastassa silloin WP-35 joka on uudistunut rajusti sitten viimevuoden. Odotettavissa hieno jääpallopeli. Mutta vielä kovempi joukkue on tulossa pelaamaan harjoitusottelun 9.1.-08 Bragulle. Tätä älä missaa jos yhtään kiinnostaa todella kova jääpallojoukkue. Ulkomailta tulee vastustajamme.

T: Pride
lähettänyt HIFK | 20:22 | 0 kommenttia Linkit tähän tekstiin
1. tammikuuta 2008
Raportti pohjoisesta
Hyvää uuttavuotta jääpalloväki!
Neljä pistettä pohjoisesta, harvinaista herkkua. Lue raportti HIFK-bandyn sivulta.

AV

Ei kommentteja: